Saturday, September 19, 2009

Seppo Lehdon naureskelema Yle uutisoi 18.9.2009: Poliitiikkojen halu vaalirahojen palauttamiseen on ollut Nova Groupin pesänhoitajan mukaan kiivasta

Seppo Lehdolla on ikkunaa päin lentänyt hippiäinen kädellään, mutta montako grynderisopimusta on piilotettu kaupunginvaltuustoihin valituilla eri puolueiden edustajilla?

Tuskin näillä vielä ilmi tulleilla tapauksilla on muuta kuin jäävuoren huippu paljastettu suomalaisen poliittisen kähminnän ja ihmisten kyykyttämisen saralla, jossa puolueita lahjotaan mm. rakennusliikkeiden rahoilla rakennusyhtiöille edullisiin sopimuksiin ja suomalaisten motittamiseen eurooppalaisittain hippiäistason luukkuihin. Tervetuloa lintupönttöjen maahan pitäisi olla Suomen tunnuslause asumisensa ahtauden takia.

Seppo Lehdon naureskelema Ylen mokutuutti uutisoi 18.9.2009: Poliitiikkojen halu vaalirahojen palauttamiseen on ollut Nova Groupin pesänhoitajan mukaan kiivasta

------
Yle uutisoi oheiseen tapaan . 18.9.2009
Poliitiikkojen halu vaalirahojen palauttamiseen on ollut Nova Groupin pesänhoitajan mukaan kiivasta. Pesänhoitaja Pekka Kokko naureskelee, ettei hän ole muuta ehtinyt tehdäkään kuin toistella tilinnumeroa.

Palautetut Nova-rahat


Marja Tiura (kok.) 850 euroa
Tiuraa tukenut MJT Klubi r.y. 5 000 euroa
Sauli Niinistö (kok.) 3 700 euroa
Juha Mieto ( kesk.) 1 800 euroa
Varapuhemies Seppo Kääriäinen ( kesk.) 1 800 euroa
Oiva Kattiokumpu (kesk.) 1 800 euroa
Paula Sihdon (kesk.) tukiyhdistys 1 800 euroa
Hannu Hoskonen (kesk.) 750 euroa , rahat saatu tukiyhdistyksen kautta
Päivi Lipposen tukiyhdistys Phoebus r.y. 1 800 euroa
SDP 3 750 euroa
Kokoomus 81 520 euroa
Yhteensä 103 820 euroa
Pesänhoitaja Kokko arvioi, että poliitikot ovat luvanneet palauttaa Nova Groupin konkurssipesän rahoja jo niin runsaasti, että valtio ei joudu konkurssimenettelyn maksumieheksi.
SDP palautti kansanedustaja Eero Heinäluoman Kehittyvien maakuntien Suomen tuen Nova-osuuden eli 3572 euroa.
Myös varapuhemies Seppo Kääriäinen (kesk.) on kertonut maksaneensa tukensa pesään, mutta rahat eivät vielä näy tilillä.
Kokoomus maksaa edustajiensa tuet takaisin yhtenä könttäsummana.
Konkurssipesästä on kyselty pesänhoitajan mukaan runsaasti mahdollisuuksista rahojen palauttamiseen. Soittajat ovat olleet yksittäisiä kansanedustajia, eivät tukiyhdistysten edustajia.
YLE Uutiset

Ay-liike Halosen ja SDP:n suurin tukija

julkaistu eilen klo 17:20, päivitetty eilen klo 19:42
SDP on julkistanut rahoituksensa vuosilta 2005 - 2006. Merkittävimmät tukijat olivat ammattiliittoja. Ay-liike oli tärkeimmässä osassa myös Tarja Halosen vaalikampanjassa.

SDP:n avustukset vuonna 2006


JHL: 113 000 euroa
Metallityöväen liitto: 127 875 euroa
Työväen lehdistön kannatusyhdistys: 100 000 euroa*
PAM: 75 730 euroa
Paperiliitto: 19 351 euroa
PAU: 16 405 euroa
Puu- ja erityisalojen liitto: 15 717 euroa
Toimihenkilöunioni: 12 920 euroa
Viestintäalan ammattiliitto: 11 832 euroa
Rautatieläisten liitto: 7 729 euroa
Kemianliitto: 6 190 euroa
Osuuspankkikeskus: 5 000 euroa
Yli 2 000 euroa maksaneet tukijat, jotka eivät halua nimeään julkisuuteen: 54 200 euroa**
---
Avustukset olivat presidentinvaalivuonna kautta linjan jonkin verran suurempia, kuin vaalittomana vuonna 2005. SDP tuki Tarja Halosen presidentinvaalikampanjaa 400 000 eurolla.
*TLKY ei tukenut SDP:tä lainkaan edeltävänä vuonna.
**Mukana ei ole valtio-omisteisia tahoja, SDP ilmoittaa.
JHL ja Metalliliitto tukivat puoluetta molemmat yli 100 000 eurolla, PAM puolestaan 75 000:lla. Lisäksi Työväen lehdistön kannatusyhdistys antoi vaalivuonna puolueelle 100 000 euroa.
Kokonaisuudessaan SDP:n rahoitus oli vuonna 2006 noin 8 250 000 euroa, josta avustuksia, seminaarituottoja ja taidemyyntiä oli reilut 900 000 euroa.
Tukijoiden joukossa on muutamia yli 2 000 euroa lahjoittaneita, jotka eivät halua nimeään julkisuuteen. SDP:n mukaan niiden joukossa ei ole valtio-omisteisia tahoja.
Vuosien 2007 - 2008 rahoituksessa merkittävämmässä roolissa ollut Tradeka ei ole tukenut SDP:tä suoraan kahtena aiempana vuonna. Se on osallistunut seminaareihin muutamalla tuhannella eurolla ja ostanut yhden presidentinvaalikampanjan tueksi myydyn reliefin viidellä tuhannella.
Puoluetukea SDP on saanut molempina vuosina reilut kolme miljoonaa euroa ja viestintä- eli lehdistötukea hieman yli kaksi miljoonaa. Puoluetuen ja viestintätuen osuus on yhteensä noin 70 prosenttia kaikista tuotoista.

Halosen kampanjaan 400 000 euroa

SDP:n osuus Tarja Halosen vuoden 2006 presidentinvaalikampanjan tuesta oli reilu 400 000 euroa, ylimääräistä puoluetukea kampanjaan puolue sai 653 000 euroa. Vasemmistoliitto puolestaan lahjoitti Halosen kampanjaan 90 000 euroa.
SDP:n oma tuki kampanjaan oli pitkälti puolueen kautta kiertänyttä ammattiliittojen rahaa. Avustussummat nousivat vaalivuonna kautta linjan edellisvuodesta.
Muita tärkeitä kampanjan tulonlähteitä olivat taidemyynti (174 200 euroa) arpajaistuotot (150 000 euroa) ja seminaarituotot (140 000 euroa). Seminaarien ja taidemyynnin kautta kampanjaa rahoitettiin yhteensä yli 300 000 tuhannella eurolla, ahkerimpia seminaarikävijöitä ja taidekeräilijöitä olivat jälleen ammattiliitot.
Kokonaisuudessaan kampanja maksoi liki 1,8 miljoonaa euroa.

"Ay-maksujen verovähennyskelpoisuus tärkeää"

SDP:n puoluesihteeri Ari Korhonen puolustaa ay-jäsenmaksujen verovähennysoikeutta. SDP:n merkittävimmät avustajat ovat ammattiliittoja.
Korhonen kuitenkin muistuttaa, että tilanne on samankaltainen puoluekentän eri laidoilla. Kilpailevia puolueita rahoittavien työnantajajärjestöjen sekä MTK:n ja sen alajärjestöjen jäsenmaksut ovat verovähennysoikeudellisia. Myös suuri osa yritysten maksamista puoluetuista on verovähennyskelpoisia yritystoiminnan kuluja.
Hän puolustaakin verovähennysoikeutta sekä työntekijä- että työnantajaliitoille.
- Järjestöiltä saatava tuki on ollut tärkeää siinä, että voidaan panostaa sellaiseen järjestäytymiseen, joka on ollut sopimusyhteiskunnan tukiranka. Mielestäni siihen tulee myös kannustaa, Korhonen sanoo.

------